Lotto on Suomessa tuttua puuhaa, mutta monet kansainvälisemmät lottopelit voivat olla vähän tuntemattomampia. Miljoonavoitoista kyllä innostutaan nimittäin ihan joka puolella maailmaa, ja sen todistaa esimerkiksi Mega Millions –lottopeli, joka parhaimmillaan innostaa miljoonat ja taas miljoonat amerikkalaiset pelaamaan. Mega Millions on Pohjois-Amerikkalainen lottopeli, jossa vähintään 15 miljoonan voittopotti jaetaan arvonnoissa, joita järjestetään 26 kertaa vuodessa. Mega Millions korvasi aikaisemman The Big Game –pelin toukokuussa 2002, ja siitä lähtien sitä on pelattu aktiivisesti eri puolilla Yhdysvaltoja, 44 eri osavaltiossa.

Mega Millions –lottopelistä suurin koskaan voitettu voitto oli 656 miljoonaa dollaria, joka voitettiin vuonna 2013 maaliskuussa. Tällä kertaa voittajia oli kolme, yksi pelaaja Illinois, Kansas ja Maryland –osavaltioista. Voittopotti jaettiin kolmen pelaajan kesken, ja verotuksen jälkeen jokainen sai 158 miljoonan dollarin voiton. Suurin tavallinen palkinto joka on Mega Millions –pelistä voitettu, oli suuruudeltaan 326 miljoonaa dollaria, joka meni yhdelle pelaajalle. Yksi suuri Mega Millionsista voitettu jackpot oli suuruudeltaan 390 miljoonaa dollaria, ja tämä megajackpot voitettiin 6 maaliskuuta 2007, jolloin voittajia oli kaksi. He jakoivat voittopotin sitten keskenään, mikä ei varmaan tämän suuruisessa voitossa paljoa kylläkään hetkauta.

Kuinka pelataan?

Mega Millions pelissä arvotaan nykyään viisi numeroilla varustettua palloa 75 valkoisen pallon joukosta sekä yksi pallo 15 kultaisen megapallon joukosta. Ennen vuotta 2013 valkoisia palloja arvottiin viisi 56 pallon joukosta ja megapalloja yksi 46 pallosta. Osallistuminen maksaa kullekin pelaajalle yhden dollarin. Mega Millions –pelissä pelaajalla on melkein kaikissa osallistujaosavaltioissa myös mahdollisuus Megaplier-ominaisuuteen, jolloin maksamalla osallistumisesta tuplasti on pelaajalla mahdollisuus kaksin-, kolmin- tai nelinkertaistaa voittonsa (ei koske jackpottia).

Mega Millions –pelistä saadut voitot voi ottaa itselleen kertamaksuna vuoden sisällä voiton saamisesta (Kaliforniassa 180 päivän sisällä), mutta voitoista pitää maksaa verot. Voittaja voi myös valita vuosittaisen maksun (ei kuitenkaan New Yorkissa tai Texasissa), jolloin veroja ei tarvitse maksaa yhtä paljoa kuin kertalunastuksessa. Joissain osavaltioissa kuten vaikkapa Kaliforniassa veroja ei tarvitse maksaa ollenkaan. Jos voittoa ei lunasteta, jokaiselle osavaltiolle palautetaan oma osuutensa jackpotista, ja kyseinen osavaltio menettelee omien sääntöjensä mukaan. Yleensä tällaiset lunastamattomat voitot käytetään koulutuksellisiin tarkoituksiin. Vuonna 2007 New Yorkissa 31 miljoonan dollarin voitto jäi lunastamatta, ja monia 250 000 dollarin palkintoja on myös jätetty lunastamatta.

Suomesta käsin Mega Millions –lottoa voi pelata netissä eri lottoa tarjoavilla sivustoilla, kuten vaikkapa Multilotto.comissa. Tarkat casinopelaajat huomaavat, että tämä peli toimii lisenssillä jonka on myöntänyt Curacao, eli voitot ovat suomalaisille pelaajillekin verollisia. Mutta jos sitä kerran miljoonia voittaa niin eiköhän sen kestä.. Joka tapauksessa arvonta suoritetaan tiistaisin ja perjantaisin klo 22.59 EET.

Voittoluokat ja -mahdollisuudet

Voittoluokkia on Mega Millions –lotossa yhdeksän kappaletta. Ensimmäinen voitto on jackpot johon tarvitaan viisi oikeaa numeroa sekä megapallo, toiseen voittoluokkaan viisi oikein, ja voitto on miljoona dollaria. Kolmas voitto on neljä oikein ja lisänumero, jolloin voitto on viisi tuhatta dollaria. Neljällä oikein taas voitetaan 500 dollaria, kolmella oikein plus lisänumero 50 dollaria ja kolme oikein ilman lisänumeroa tuo 5 dollarin voiton, kuten myöskin kaksi oikein yhdellä lisänumerolla. Yksi oikein plus lisänumero tarkoittaa dollaria eli panosta takaisin, kuten myöskin ei yhtään oikein ja yksi lisänumero.

Mega Millions –pelissä voittomahdollisuudet päävoittoon ovat 1:258 890 850, ja toisen luokan voittoon eli yhteen miljoonaan todennäköisyys on 1:18 492 204.