Elektroninen musiikki on kasvattanut suosiotaan viime vuosien aikana valtavasti ja se näkyy radioissa, kuin myös festareilla sekä lukuisissa muissa musiikkitapahtumissa, joissa nähdään entistä enemmän DJ:tä perinteisten muusikkojen sijaan. Elektroninen musiikki on löytänyt tiensä myös nettikasinoille, sillä tämän Elk Studios pelintarjoajan slotin päätähtenä nähdään DJ Wild, joka villitsee yleisöään nopeatempoisen musiikin tahdissa. Jos olet aina halunnut tietää miltä tuntuu olla kuuluisa DJ ja soittaa musiikkia täydelle yleisölle Miamin yössä, on tämä peli kuin luotu sinulle.

DJ Wild on viiden rullan ja 20 voittolinjan kolikkopeli, jossa nähdään muun muassa re-spinejä sekä useita erilaisia wildeja. Peli julkaistiin joulukuussa vuonna 2015 ruotsalaisen Elk Studios pelintarjoajan toimesta ja sen päävoitto on muhkeat 170,000 kolikkoa. Sillä summalla voisikin jo varata lennon Miamiin, tai ostaa oman DJ-pöydän!

Pelin tiedot ja pelin kulku

DJ Wild peli alkaa näyttävällä introlla, jossa lentokone lennättää DJ:n Miamin kentälle, josta limusiini nappaa hänet kyytiinsä ja kuljettaa palmujen ja kaupungin valojen saattelemana suurelle areenalle. Areenalla häntä odottaa seuraava keikka, jossa samppanja virtaa jo vuolaasti ja juhlijat ovat valmiina vastaanottamaan illan avosylin vastaan. Tämän kauniin intron avulla pääseekin erittäin helposti tämän peli tunnelmaan ja se antaa osviittaa sille, että kyseessä on erittäin laadukkaasti tehty kolikkopeli.

Dj Wild Kolikkopeli

Pelin taustalla soiva soundtrack on nimeltään Fantasize ja sen on luonut Tukholmassa asuva DJ. Ruotsista onkin tullut varsin tunnettu maa elektronisen musiikin puolesta, tuleehan sieltä nimittäin muun muassa maailman kuulut Swedish House Mafia ja Avicii. Fantasize biisin saa ladattua myös itselleen Spotifyhin tai iTunesiin.

DJ Wild koostuu viidestä rullasta ja 10 voittolinjasta, jotka maksavat voittoja molempiin suuntiin. Periaatteessa voittolinjoja löytyy siis yhteensä 20 kappaletta, sillä voitot maksetaan sekä vasemmalta oikealle että oikealta vasemmalle. Symboleina nähdään DJ-kopista ja clubeilta löytyviä asioita, kuten kosketinsoittimet, kuulokkeet, basso ja mikseri. Näistä arvokkain on kosketinsoitin symboli, joka maksaa pelaajalle 1000 kolikon voiton silloin kun niitä osuu viisi kappaletta voittolinjalle. Kolme muuta edellä mainituista symboleista maksaa pelaajalle 200-500 kolikon voiton viiden symbolin yhdistelmästä. Pelin vähiten arvokkaimmat symbolit ovat tutut hedelmät: luumu, vesimeloni, sitruuna ja kirsikka, jotka maksavat voittoina 80-100 kolikon verran viiden symbolin yhdistelmästä.

DJ Wild peli pyörii minimissään 0.25€ panoksella, kun taas maksimipanos yhtä pelikierrosta kohden on 100€. Panoksen suuruutta pystyy muuttamaan pelin vasemmasta alalaidasta klikkaamalla kolikkopinon kuvaa.

DJ Wild erikoistoiminnot

Tämän pelin erikoistoiminnot pyörivät wild-symbolin ympärillä, kuten jo pelin nimestä voikin päätellä. Wild-symbolina toimii itse DJ Wild ja se korvaa minkä tahansa muun symbolin auttaen näin pelaajaa muodostamaan mahdollisimman hyviä voittoyhdistelmiä. Ei siinä kuitenkaan vielä kaikki, sillä tämä wild myös laajenee peittämään koko rullan joka kerta pysähtyessään peliruudulle. Tämän lisäksi wild-symboli aktivoi myös ilmaisen uudelleenpyöräytyksen, joka toistuu joka kerta kun uusi wild-symboli pysähtyy pelin rullille. Jokaisen uudelleenpyöräytyksen aikana rullille 1, 2, 4 ja 5 lisätään uusia wildeja.

DJ Wild voidaan korvata sattumanvaraisesti jollakin toisella wildilla: Savu, Tuli, konfetti, diskovalo tai laseri wildilla. Savu, tuli ja konfetti-wildit laajenevat pystysuoraan peittäen kolme ruutua, kun taas diskovalo ja laser wildit laajenevat vaakasuoraan peittäen kaksi ruutua.

Jos rullat 1, 2, 4 ja 5 ovat peittyneet wild-symboleista, lisätään valtava Jackpot Wild rullalle 3 viimeisen uudelleenpyöräytyksen aikana. Tämä tarkoittaa sitä, että sinulla on mahdollisuus voittaa valtava jättipotti!

Parhaat Elk Studios Kasinot

#
Casino
Bonus
Arvosana
PELAA NYT
1
20 ilmaiskierrosta ilman talletusta + 100% jopa 100€
2
100% jopa 200€ + 200 ilmaiskierrosta
3
200% jopa 50€ + 20 ilmaiskierrosta heti