NetEntin julkaisema Viking’s Treasure vie pelaajat jännittävälle matkalle viikinkien aikakauteen. Tämä viiden rullan, kolmen rivin ja 15 voittolinjan peli pitää sisällään myös wild- ja scatter-symbolit, sekä ilmaiskierroksia voittokertoimineen. Pelin palautusprosentti on 95.9% ja sen suurin yksittäinen voitto on 10 000 kolikkoa.

NetEntin vuonna 2013 julkaisema kolikkopeli Viking’s Treasure on rakennettu nimensä mukaisesti viikinkiteeman ympärille. Viikinkejä nähdään useissa eri kolikkopeleissä ja kyseessä onkin yksi suosituimmista teemoista nettikasinopeleissä, jota myös NetEnt on käyttänyt useammin kuin kerran. Viking´s Treasure kolikkopelissä nähdään siis pohjoismaalaista mytologiaa ja taustalla kuuluu teemaan sopivia ääniä, kuten viikinkilaivan narinaa, tuulen huminaa ja mystisiä metsän ääniä. Grafiikoiden puolesta tämä kyseinen peli ei valitettavasti pääse listan kärkeen, onhan kyseessä suhteellisen vanha tapaus. Tämä ei kuitenkaan vaikuta pelin toimivuuteen tai pelattavuuteen ja kyseessä on kaiken kaikkiaan viihdyttävä kolikkopeli.

Pelin tiedot

Viking’s Treasure peliä pääsee pelaamaan viidellä rullalla ja kolmella rivillä. Näillä rullilla nähdään useita erilaisia symboleja, joista vähiten arvokkaimpia ovat viikinki riimut, jotka korvaavat normaalisti kolikkopeleissä nähtävät pelikorttisymbolit A, K, Q, J, 10 ja 9. Näiden lisäksi pelistä löytyy myös viisi muuta perussymbolia: hohtava kirves, vaaleahiuksinen, lettipäinen viikinkiajan nainen, puinen kilpi, sarvilla varustettu kultainen viikinkikypärä, sekä viimeisenä viikinkilaiva, jota koristaa punavalkoinen purje. Viikinkilaiva on pelin arvokkain perussymboli, joka maksaa pelaajalle 1000 kolikon voiton silloin, kun niitä ilmestyy viisi kappaletta aktiiviselle voittolinjalle. Pelistä löytyy myös muutama muu erikoissymboli, josta voit lukea lisää alta.

Viking’s Treasure kolikkopelistä löytyy viiden rullan ja kolmen rivin lisäksi 15 erillistä voittolinjaa, joita pelaaja voi halutessaan myös vähentää. Tämä onnistuu joko peliruudun alaosasta löytyvästä ”panoslinjat” napista, tai klikkailemalla pelin rullien vieressä olevia numeroita, jotka näyttävät kunkin voittolinjan ruudulla. Myös panoksen suuruutta pystyy säätämään omaan pelityyliin ja budjettiin sopivaksi vaihtamalla kolikon arvoa sekä panostasoja. Kolikon arvoa pystyy muuttamaan peli-ikkunan oikeasta alakulmasta ja sen voi asettaa 0.01€ ja 0.50€ välille yhtä voittolinjaa kohden. Panostasoja on tarjolla yhdestä viiteen ja niitäkin pystyy muuttamaan pelin alaosasta. Minimissään tätä kolikkopeliä pääsee pelaamaan 0.30€ panoksella (kaikkien voittolinjojen ollessa aktiivisia) ja suurin mahdollinen panos yhtä pelikierrosta kohden on 37.50€. Maksimipanoksen pystyy myös asettamaan helposti klikkaamalla “maksimipanos” nappia, joka löytyy pelin alaosasta, kuten myös ”Automaattipeli” nappi.

Pelin erikoistoiminnot

NetEnt on lisännyt tähän jännittävään kolikkopeliin myös muutaman erikoistoiminnon, jotka ovat monelle pelaajalle tuttuja jo entuudestaan. Ensimmäinen näistä on wild-symboli, jonka tunnistaa taisteluun valmiina olevan viikingin profiilikuvasta. Nämä wild-symbolit voivat korvata minkä tahansa muun symbolin pelin rullilla ja auttaa pelaajaa muodostamaan mahdollisimman hyviä voittoyhdistelmiä. Poikkeuksena kuitenkin scatter-symboli, jota wildit eivät pysty korvaamaan. Jos wild on osana mitä tahansa voittoyhdistelmää, saa pelaaja voittonsa kaksinkertaisena. Jos taas onnistut saamaan viisi tällaista symbolia aktiiviselle voittolinjalle, voit päästä käsiksi Viking’s Treasure kolikkopelin päävoittoon, eli 10 000 kolikkoon.

Pelistä löytyy myös edellä mainittu scatter-symboli, joka tässä pelissä on käsi, joka pitelee kultakolikoita ja timantteja. Tämä scatter-symboli antaa voittoja aina kun se ilmestyy pelin rullille ja se maksaa pelaajan panoksen takaisin kerrottuna määrätyllä voittokertoimella. Jos pelaaja onnistuu saamaan viisi scatteria peliruudulle, hän voittaa panoksensa takaisin jopa 500-kertaisena.

Vähintään kolme scatter-symbolia millä tahansa kohdalla rullia aktivoi ilmaiskierrokset. Näiden symbolien ei siis tarvitse osua voittolinjoille, vaan ne voivat esiintyä missä tahansa peliruudulla. Kolme scatteria palkitsee pelaajan 15 ilmaiskierroksella, joiden aikana kaikki voitot maksetaan kolminkertaisena.

Pelaa oikealla rahalla:

#
Casino
Bonus
Arvosana
PELAA NYT
1
200% jopa 50€ + 200 ilmaiskierroksia
2
10 ilmaiskierroksia + 125% jopa €125
3
100% jopa 100€
4
150% jopa 150€ + 30 ilmaiskierrosta